Syyskokous varautui epävarmaan vuoteen 2021

4.12.2020
Kategoriat: Yleinen

25.11. pidetty syyskokous päätti yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista vuodelle 2021.

Hallituksesta oli erovuorossa puheenjohtaja ja puolet jäsenistä. Petri Aaltio valittiin jatkamaan puheenjohtajana vielä vuoden ajan ennen kuin hänellä täyttyy kuuden vuoden enimmäisaika. Hallituksen varsinaisista jäsenistä valittiin jatkamaan kahdeksi vuodeksi Satu Toivola ja Anne-Marie Vartti ja uutena Jan Huopainen. Varajäseniksi valittiin Pirjo Liippola, Jonas Rosenberg ja Paula Sams-Nurmentaus. Hallituksen kokoonpano kokonaisuudessaan on kotisivun Hallitus-osiossa.

Syyskokouksen hyväksymissä vuoden 2021 toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa on varauduttu koronapandemian aiheuttamaan epävarmuuteen. Kumpikin on laadittu varovaisesti niin, että toiminnan tason ei oleteta oleva normaalivuosien tasolla ja on varauduttu sekä odotettua myönteisempään että kielteisempäänkin kehitykseen.

Lisäksi hyväksyttin uudistettu kerhojen talousohje, jossa aikaisempaan nähden on selkiytetty kolmea kohtaa.